Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 010118-311218

-         Euran Säkylän ammattiosasto 616

Johdanto

Tulevana vuonna toimimme viime vuoden suunnitelman mukaisesti. Laajennamme tietoutta ammattiosaston toiminnasta sekä panostamme jäsen hankintaan. Tutustumme toimialueemme toimipisteisiin mahdollisuuksien mukaan

Hallitustoiminta

Hallitus kokoontuu noin kuusi kertaa vuoden aikana. Kokous paikoiksi valitsemme toimialueellamme olevia työpaikkoja sekä muita viihtyisiä paikkoja. Kokoukset ovat kaikille jäsenillemme avoimia.

Jäsenhankinta

Pyrimme tulevana vuotena korostamaan ammattiosaston toimintaa sekä tuomaan esille toimintaamme. Työpaikka vierailuilla kerromme ammattiosaston ja liiton toiminnasta ja koulutus mahdollisuuksista. Nuoria pyrimme saamaan toimintaamme mukaan ja korostamme heille järjestäviä tapahtumia.

Ammatillinen ja sopimusedunvalvonta

Ammattiostomme ottaa kantaa työpaikoilla mahdollisesti tapahtuviin epäkohtiin sekä tarvittaessa käymme paikallisia neuvotteluita ja olemme myös liittoon yhteydessä näistä asioista.
 

Suhdetoiminta

Olemme tarvittaessa yhteydessä liiton toimistoon esim. edunvalvonta asioissa. Pidämme yhteyttä jäsenistöömme kutsumalla heitä kokouksiimme sekä järjestämällä jäseniä kuunnellen virkistystoimintaa ympäri vuoden.
Hallituksen jäsenistössä meillä on kunnan edustajia, he vievät viestiä tarvittaessa kunnanpäättäjille.
Olemme myös muihin ammattiosastoihin yhteydessä ja kutsumme heitä mahdollisesti järjestettäviin tapahtumiimme. Tarvittaessa pidämme yhteyttä liiton toimistoon mm. edunvalvonta asioissa.
 

Koulutustoiminta

Kannustamme jäseniä, aktiivijäseniä sekä nuoria osallistumaan heille suunnattuihin Superin koulutuksiin ja alueellisiin jäseniltoihin.  Pyrimme myös järjestämään omaa koulutusta.

Tiedotustoiminta

Kaikista kokouksistamme ilmoitukset lähetetään hallituksen jäsenille ja yhdysjäsenille sähköpostitse hyvissä ajoin. Ylimääräisiin kokouksiin sekä kevät- ja syyskokoukseen kutsutaan vähintään kahta viikkoa ennen. Kokouskutsuja ja tiedotteita laitetaan työpaikkojen ilmoitustauluille, ammattiosaston omille nettisivuille, omaan Facebook- ryhmään ja paikallis lehti Alasatakuntaan. 
 

Opiskelija- ja nuorisotoiminta

Ammattiosaston nuorille järjestämme alku vuonna nuorten viikolla tapahtuman sekä pyrimme myös loppu vuodesta toiseen tapahtumaan. Alueellamme toimii SuNu Piia Rannikko kutsumme hänet myös toimintaamme mukaan.
 

Sosiaalinen toiminta

Muistamme tulevana vuonna tapamme mukaan 50 ja 60 vuotta täyttäviä jäseniämme 35 euron S-ryhmän lahjakortilla ja muistamme toimintaamme kutsuttuja vierailijoita pienellä lahjalla arvoltaan noin 15 euroa.
 

Virkistystoiminta

Virkistystoiminta pohjautuu talousarvioon sekä jäseniä kuunnellen.Ensimmäisen neljänneksen aikana järjestämme jäsenillemme jonkinlaisen matkan teatteriin tai järjestämme jäsenillan sekä kevätkokouksen. Alkukesästä avaamme kesäkauden ja loppu kesästä myös päätämme kesän saunomalla ja syömällä hyvin hallituksen kokouksen yhteydessä järvenrannalla. Keskikesällä lomailemme. Loppu vuodesta järjestämme pikkujoulut sekä syyskokouksen ja tarpeen mukaan jonkin matkan, retken tai jäsenillan. Jäseniltoihin kutsumme teeman mukaan vieraan esim. liiton toimistolta. Nuorille järjestämme myös omaa toimintaa. Retkistä ja matkoista maksetaan aina erikseen sovittu omavastuuosuus. Hallitus tekee virkistysmatkan vuoden aikana.
 

Taloudellinen toiminta

Ammattiosastolle ei ole sijoituksia, osakkeita tai muuta vastaavaa omaisuutta. Tulot koostuvat liitolta saaduista jäsenmaksupalautteista.