Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Johdanto
Tulevana vuonna toimimme viime vuoden suunnitelman mukaisesti. Laajennamme tietoutta ammattiosaston toiminnasta sekä panostamme jäsen hankintaan. Tutustumme toimialueemme toimipisteisiin mahdollisuuksien mukaan..

Hallitustoiminta
Hallitus kokoontuu noin kuusi kertaa vuoden aikana. Kokous paikoiksi valitsemme     toimialueellamme olevia työpaikkoja sekä muita viihtyisiä paikkoja.     Kokoukset ovat kaikille jäsenillemme avoimia.

Jäsenhankinta
Pyrimme tulevana vuotena korostamaan ammattiosaston toimintaa sekä tuomaan esille toimintaamme. Työpaikka vierailuilla kerromme ammattiosaston toiminnasta sekä liiton toiminnasta ja koulutus mahdollisuuksista.
Nuoria pyrimme saamaan toimintaamme mukaan ja korostamme heille järjestävistä tapahtumista.

Ammatillinen ja sopimusedunvalvonta
Ammattiostomme ottaa kantaa työpaikoilla mahdollisesti tapahtuviin epäkohtiin sekä tarvittaessa käymme paikallisia neuvotteluita ja olemme myös liittoon yhteydessä näistä asioista.

Suhdetoiminta
Olemme tarvittaessa yhteydessä liiton toimistoon esim. edunvalvonta asioissa. Pidämme yhteyttä jäsenistöömme kutsumalla heitä kokouksiimme sekä järjestämällä jäseniä kuunnellen virkistystoimintaa ympäri vuoden. Järjestämme nuorten viikolla nuorille tapahtumaa ja kutsumme Satakunnan alueella toimivan Sunun Piia Rannikon myös mukaan.
Hallituksen jäsenistössä meillä on kunnan edustajia, he vievät viestiä tarvittaessa kunnanpäättäjille. Olemme myös muihin ammattiosastoihin yhteydessä ja kutsumme heitä mahdollisesti järjestettäviin tapahtumiimme.

Koulutustoiminta
Kannustamme jäseniä osallistumaan heille suunnattuihin Superin koulutuksiin sekä aktiivijäsenille suunnattuihin koulutuksiin. Kannustamme nuoria hankkiutumaan heille tarkoitettuihin koulutuksiin ja tapahtumiin.

Tiedotustoiminta
Kaikista kokouksistamme ilmoitukset lähetetään hallituksen jäsenille ja yhdysjäsenille sähköpostitse vähintään viikkoa ennen sekä kevät- ja syyskokoukseen  kutsutaan vähintään kahta viikkoa ennen ja he laittavat ilmoituksen työpaikkojen ilmoitustauluille. Ilmoitamme myös ammattiosaston omilla nettisivuilla ja omassa Facebook- ryhmässä.  Laitamme myös kutsuja paikallislehteen Alasatakuntaan.


Opiskelija- ja nuorisotoiminta
Ammattiosaston nuorille järjestämme alku vuonna nuorten viikolla tapahtuman sekä pyrimme myös loppu vuodesta toiseen tapahtumaan. Alueellamme toimii Sunu Piia Rannikko jonka otamme toimintaamme mukaan.

Sosiaalinen toiminta
Muistamme tulevana vuonna tapamme mukaan 50 ja 60 vuotta täyttäviä jäseniämme 35 euron shekillä ja muistamme toimintaamme kutsuttuja vierailijoita pienellä lahjalla arvoltaan noin 8 euroa.  

Virkistystoiminta

Virkistystoiminta pohjautuu talousarvioon sekä jäseniä kuunnellen.
Ensimmäisen neljänneksen aikana järjestämme jäsenillemme jonkinlaisen matkan esim. teatteriin tai jäsenillan sekä kevätkokouksen. Alkukesästä avaamme kesäkauden ja loppu kesästä myös päätämme kesän saunomalla ja syömällä hyvin hallituksen kokouksen yhteydessä järvenrannalla. Keskikesällä lomailemme. Loppu vuodesta järjestämme pikkujoulut sekä syyskokouksen ja tarpeen mukaan jonkin matkan, retken tai jäsenillan. Jäseniltoihin kutsumme teeman mukaan vieraan esim. liiton toimistolta. Nuorille järjestämme myös omaa toimintaa.

Taloudellinen toiminta
Ammattiosastolle ei ole sijoituksia, osakkeita tai muuta vastaavaa omaisuutta. Tulot koostuvat liitolta saaduista jäsenmaksupalautteista.